YLEISTÄ JUHLAJÄRJESTELYISTÄ
Juhlan onnistumisen ratkaisee monesti se, kuinka järjestäjät ovat huomioineet pikkuseikat. Jos takille ei löydy naulakkoa tai autolle parkkipaikkaa, juhlatunnelma kärsii auttamatta. Kaikkea ei tietenkään voi ennakoida, mutta suunnittelu auttaa karsimaan ainakin takuuvarmasti eteen tulevia ongelmatilanteita. Seuraavassa muutamia pieniä, mutta juhlan jouhevan etenemisen kannalta tärkeitä asioita.
Juhlatilaisuuksien järjestämisessä ovat usein korvaamattomana apuna catering palvelut. Osa yrityksistä on erikoistunut tietynlaisiin juhliin, toiset järjestävät kaikkea maan ja taivaan väliltä. Samoin on mahdollista antaa kaikki järjestelyt alan yritykselle tai huolehtia itse tietyistä asioista, kuten vaikkapa juhlapaikasta ja ohjelmasta.
Ennen kuin kääntyy juhlapalvelun puoleen, kannattaa
selvittää itselleen muutamia asioita. Millaiset juhlat haluamme?
Mikä on osanottajamäärä? Millaisella budjetilla juhlat halutaan
järjestää? jne. Mitä tarkemmin toiveensa osaa yritykselle
määritellä,
sen parempaa palvelua todennäköisesti saa.
Virallista seuraelämää hallitsee tarkka istumajärjestys. Vieraat sijoitetaan pöytiin tietyllä kaavalla, joka perustuu virka-asemaan, virkaikään, arvonimeen tai kunniamerkkeihin. Kunniavieras voi olla kuka tahansa, ja hänelle varataan aina kunniapaikka isännän (naispuolinen kunniavieras) tai emännän (miespuolinen kunniavieras) vierestä.
Useimpiin juhliin osallistuu kuitenkin joukoittain niitä, joille virallinen protokolla ei määrittele istumapaikkaa. Tällöin sovelletaan yleisiä arvojärjestyskriteerejä eli pöytäjärjestyksen periaatteita.
Arvojärjestyksen määrää vieraan virka-asema, virkaikä, arvonimi ja fyysinen ikä.
Kunniavieras istuu aina kunniapaikalla, joka on suuressa ruokasalissa kohtisuoraan ovea vastapäätä. Muunlaisissa tiloissa pyritään varmistamaan, että kunniavieraalla on hyvä näköala. Kunniapaikka on emännän tai isännän vieressä (ks. yllä).
Ulkomaalaiset vieraat saavat usein kunniavieraiden kohtelun. Heidät pyritään sijoittamaan suomalaisen viereen siten, että vierustovereilla on yhteinen kieli.
Puolison istumapaikka määräytyy yleensä sen puolison mukaan, jolle kutsu on osoitettu.
Aviopuolisoita, kuten myös lähisukulaisia ei yleensä sijoiteta pöydässä vierekkäin.
Jos juhlissa on yhtä paljon miehiä ja naisia, noudatetaan mies-nainen -periaatetta. Eli naiset sijoitetaan miesten viereen ja miehet naisten viereen.
Pitkässä pöydässä isäntä ja emäntä istuvat toisiaan vastapäätä joko pöydän päissä tai keskellä.
Kampapöydässä isäntä ja emäntä istuvat pitkän pöydän takana kunniavieraiden kanssa tai vastakkain kampapöydän keskiosassa.
Pöytäjärjestystä on lupa muokata käytännöllisyysnäkökohtien
mukaan, jollei juhlatilaisuus ole kovin muodollinen.
Tervettä
järkeä on lupa käyttää - ujo ja puhelias viihtyvät yleensä vierekkäin!
Kun istumajärjestys on suunniteltu, se kannattaa luonnollisesti panna paperille muistiin. Jos vieraita on paljon, on ehkä paikallaan laatia pöytäkartta, ja panna se vieraitten näkyville eteiseen tai lähelle ruokailutilaa. Kartassa voi käyttää titteliä ja sukunimeä. Epävirallisimmissa tilaisuuksissa riittää pelkkä etunimi. Hyvin isoissa tilaisuuksissa voidaan jopa jakaa vieraille kortti, josta käy ilmi nimi ja pöydän numero.
Pöytäkortti, joka sijoitetaan kunkin vieraan
kohdalle, on epävirallisimmissa tilaisuuksissa vapaaehtoinen, mutta
juhlistaa mukavasti tilannetta. Korttien suunnittelussa voi huoletta
käyttää mielikuvitusta. Sen sijaan virallisissa tilaisuuksissa kortti
on välttämätön, ja sen tulee olla suorakaiteen muotoinen, sileä
ja valkoinen. Siitä on käytävä ilmi titteli, koko nimi ja
mahdollinen
arvonimi.
Juhlatilojen koristeet luovat juhlatunnelmaa. Koska koristelu kuitenkin riippuu juhlatilasta, juhlan luonteesta ja juhlaväestä, ohjeita voi antaa vain hyvin yleisellä tasolla.
Kannattaa panna mielikuvitus liikkeelle sopivaa koristelua suunniteltaessa, jos kyse on vapaamuotoisesta juhlasta. Virallisemmissakin tilaisuuksissa talonpoikaisjärki auttaa. Esimerkiksi pöytäkukkien on oltava sellaisia, etteivät ne estä vieraita näkemästä toisiaan. Samoin kannattaa unohtaa voimakastuoksuiset lajikkeet. Eikä kynttilöitä pidä sijoittaa vetoiseen paikkaan!
Ruokapöytään tai vaikkapa ikkunalaudalle voi
panna myös pienoislippuja osoittamaan huomiota ulkomaalaisille vieraille.
Jos lippuja pannaan esille, on käytettävä kaikkien läsnäolevien
kansallisuuksien lippuja. Lisätietoja on saatavissa
lippukuvastoista.
Mitä pienemmät kutsut on suunnitelmissa, sen tarkemmin on harkittava ketä aikoo kutsua mukaan. Seurueen kokoonpano kun on tärkeä tunnelmanluoja. Entisaikaan suosittiin tasapareja, mutta nykyisin muut asiat ovat ajaneet tämän kriteerin edelle. Jos etukäteen on jo tiedossa, että jotkut eivät tule toimeen keskenään, on parempi välttää heidän kutsumistaan samanaikaisesti ainakaan vähäväkiseen joukkoon.
Kun vierasjoukosta on päästy yksimielisyyteen, on esitettävä kutsut. Nopein ja helpoin tapa on hoitaa asia puhelimitse, mutta kutsukortti tekee tilaisuudesta juhlavamman. Joskus voi olla paikallaan ensin soittaa, ja lähettää sitten jälkeenpäin kutsu muistutukseksi.
Kutsukortit on lähetettävä yleensä vähintään kaksi viikkoa, mutta enintään neljä viikkoa ennen tilaisuutta. Kutsukortista on käytävä ilmi:
Lisäksi korttiin voi liittää ajo-ohjeet. Virallisluontoiseen tilaisuuteen kutsuttaessa kutsukortit ovat kaavamaisia, mutta muissa tilaisuuksissa voi tehdä vaikka miten erikoiset kutsut. Tärkeää on, että kutsuttavien nimet ja osoitteet tulevat virheettömästi kortteihin.
Vieraskielisten kutsukorttien teksteihin liittyy omat sääntönsä, jotka on parasta varmistaa ennen kutsujen suunnittelemista.
Joskus kutsu voidaan joutua peruuttamaan jonkin
esteen vuoksi. Jos näin käy, on peruutus luonnollisesti lähetettävä
mahdollisimman nopeasti, ja samalla kannattaa ilmoittaa mahdollinen
uusi ajankohta. Kirjeessä on korrektia mainita
peruutuksen
syy.
Ruokalista eli menu voi olla paitsi lista ravintoloissa tarjolla olevista ruokalajeista, myös yksittäistä ateriaa varten laadittu kokonaisuus. Tässä keskitytään jälkimmäiseen.
Päivällisten suunnittelu on vaativa tehtävä, ja monet turvautuvatkin nykyään ammatti-ihmisten apuun ruokatarjoilua järjestettäessä. Olemme kuitenkin koonneet joitakin vihjeitä siitä, mitä asioita on pohdittava, hoitaapa tarjoilun sitten itse tai alan yrityksen kanssa.
Aterian suunnittelu kannattaa aloittaa pääruoasta ja edetä sitten keiton valintaan, alkuruokiin ja jälkiruokiin.
Vältä
Pyri
Huomioi
Päivän eri vaiheissa nautittavilla aterioilla on omat nimensä. Tässä käsitellään vain suomalaista käytäntöä; ajankohdissa ja sisällössä on runsaasti kansallisia eroavaisuuksia.
Aamiainen aloittaa päivän, ja esimerkiksi hotelleissa sitä tarjoillaan yleensä kello 7-10.
Brunch, suomalaisittain brunssi tulee sanoista breakfast ja lunch. Brunssilla siis korvataan aamiainen ja lounas, ja sen tarjoilu aloitetaan kello 10 - 11 tienoilla. Se on luonteeltaan vapaamuotoinen, joten myös tarjoilu voi olla mutkaton. Brunssille sopivat esimerkiksi erilaiset munaruoat, keitot, leikkeleet ja leivät, vuodenaikoja mukaillen.
Lounas on puolenpäivän (noin kello 12 - 15) ateria, jonka menu on useimmiten kevyehkö. Juhlavallakin lounaalla riittää kolme ruokalajia. Usein näkee lounasta myös tarjoiltavan noutopöydästä (buffet).
Päivällistä syödään yleensä kello 18 tienoilla. Käytäntöjä on tosin kovin monenlaisia, ja varsinaiset päivälliskutsut saattavat alkaa vaikkapa vasta kello 20. Virallisluontoisilla päivällisillä käytetään erityistä käsikirjoitusta, jonka mukaan edetään. Ruokalajeja voi olla kolmesta kuuteen.
Illallisella
tarkoitetaan yleensä keveää iltapalaa, joka nautitaan vaikkapa konsertin
jälkeen. Tällöin riittää yksi ruokalaji.
Pienimuotoisilla päivälliskutsuilla isäntä vastaanottaa vieraat eteisessä ja auttaa heidän takkinsa naulakkoon. Seuraavaksi vieraat tervehtivät emäntää, kunniavierasta ja lopuksi muita vieraita. Suurissa juhlatilaisuuksissa isäntä ja emäntä odottavat vieraita varsinaisissa juhlatiloissa. Tärkeintä on, että vieraat tuntevat itsensä tervetulleiksi!
Kun on aika aloittaa ruokailu, yleensä emäntä
ilmoittaa tästä. Kunniavieraat johdatellaan aina paikoilleen, kun
taas muut siirtyvät tavallisesti vapaamuotoisesti pöytiinsä.
© Fonecta 2008 | Legal Notice